Vaihdon viimeinen kuukausi

Vaihtoajan viimeinen kuukausi oli melko hektinen, joten bloggaaminen jäi taka-alalle, sillä kaikki syksyn aikana suunnitellut reissut ja shoppailut piti suorittaa sekä hyvästellä uudet ystävät. Suomeen paluun jälkeen alkoikin vimmattu asunnon etsiminen ja muutto, sillä aloitin työharjoitteluni vain pari viikkoa takaisin paluun jälkeen.

Viime viikonloppuna tuttavani kertoi lukeneeni blogiani. Ihmettelin, että mitä blogia, kunnes tajusin hänne puhuvan tästä vaihtariblogista.. Ups, tajusin, etten ole hyvästellyt tätä blogia mitenkään, tai kertonut planneeni Suomeen. Nyt reilu viisi kuukautta myöhemmin onkin siis aika miettiä, mitä vaihdosta jäi käteen. Muistan, että palatessani Suomeen esimerkiksi painavat aterimet, tavalliset vessat, suolaiset ruuat ja maito tuntuivat oudoilta asioilta.

Minulla olisi niin paljon kerrottavaa Thaimaasta vielä! Vaihdon loppupuolella reissasin muun muassa Thaimaan pohjoisosaan. 12 tunnin uuvuttavan bussimatkan jälkeen hyppäsimme toiseen bussiin, jollaista en ole ennen nähnyt. Puiset about 20 cm kapeat penkit, joille ei todellakaan mahtunut kahta ihmistä vierekkäin istumaan.. Lisämaustetta matkaan toi kippurainen kuoppainen vuoristotie, ja keskikäytävällä seisovat maanviljelijät ja riisisäkit. Rinkka sylissä ja toinen kankku puupenkillä matkaaminen ei ole kauhean hauskaa, varsinkaan jos matka kestää viisi tuntia. Tämän reissun jälkeen Finnairin 12 tunnin lento tuntui i h a n a l t a.

Pai oli kyllä kaiken tuon matkaamisen arvoinen. Leppoisassa vuoristokylässä ilma oli raikasta ja riisipellot vihersivät.

Pain yömarkkinoilla maistelemassa teetä bambusta.. Oli aika namia!

Paissa osallistuimme yhden päivän mittaiselle koskenlaskulle Pai-joella. Reissu piti sisällään niin kosken kuohuja, rauhallista melomista, uimista kuin kalliolta hyppelyä.

Paissa rentoutumisen jälkeen otimme jälleen suunnaksi Chiang Main, jossa meitä kolmea tyttöä oli vastassa muita vaihtareita. Tällä kertaa matka taittui edes hieman mukavammalla bussilla, sillä tässä bussissa oli penkit! Thank god.

Chiang Maissa otimme thai-hierontoja ja vierailimme esimerkiksi tiikeritemppelissä. Tiikeritemppeleitä on ympäri Thaimaata, ja olen kuullut niistä melko ristiriitaisia mielipiteitä. Jotkut sanovat, että tiikerit ovat huumattuja, mutta mitä itse näin ja koin tiikeritemppelissä, en usko tähän teoriaan. Tiikerit eivät olleet mitenkään uneliaita tai tokkuraisia. Sen sijaan tiikerit olivat hyvin koulutettuja, ne tottelivat hoitajaansa, mutta välillä kuitenkin innostuivat leikkimään.

Chiang Main kaupunkia

Bongattiin jollain illallisreissulla hassu puu.

Vierailimme myös jollakin ällöttävän käärmefarmilla ennen kuin lähdimme vaeltamaan.. Oli siis reissun toisen retken aika: kahden päivän vaellus vuoristoon.

Vaeltaminen oli hieman hikistä puuhaa. Oli kuumaa, kosteaa ja kun tropiikin sade yllätti meidät, jouduimme välillä kipuamaan mutaista vuorta nelinkontin ylös.

Illan jo hämärtyessä saavuimme leiriin, josta aamulla nappailin kuvat. Koko päivän kävelyn jälkeen kylmä suihku (suihku ja suihku.. saavi ja vesikuppi siis), nuotio ja ruoka tuntui luksukselta. En muista milloin olisin viimeksi nukkunut yhtä hyvin kuin tuolla.

 Aamulla lähdimme taivaltamaan kohti elefanttileiriä..

Tie alas oli melkeinpä yhtä raskas kuin tie ylös. Kivisellä tiellä piti keskittyä, ettei astu harhaan tai muutoin kompastu. Välillä pulahdimme suihkulähteeseen uimaan..

 Vaelluksen lopuksi pääsimme vielä silittelemään norsuja ja ratsastamaan niillä.

Chiang Main yömarkkinoilta ostettu dragon fruit -smoothie.

Chiang Mai sijaitsee siis aivan vuoristojen kupeessa. Eräänä päivänä päätimme ottaa taksin vuoristotemppelille. Koska mukanamme oli Thaimaasta kotoisin oleva vaihtariystävämme, oli temppelivierailu avartava. Kerrankin saimme kuulla, mitä temppelissä kuuluu tehdä ja miksi (voi kunpa muistaisin vieläkin..)

Heittelimme jotakin tikkuja maahan, heh, ja minulle arpoutui numero 17. Saan näemmä poikavauvan, mikä on maailman paras uutinen aasialaisille, jotka arvostavat poikia enemmän kuin tyttöjä.

Laskimme kynttilät ja lootuksen kukat "uhripaikalle".. ja kiersimme takana näkyvää kultaista pömpeliä kolme kertaa lukien kortissa lukevaa tekstiä. Muistaakseni samalla sai toivoa jotakin.

 Temppelin pihalta oli huimat näkymät Chiang Main kaupunkiin.

Chiang Maista palasimme Bangkokiin, josta kuitenkin ex tempore otimme seuraavana päivänä suunnaksemme etelän. Lähdimme kohti Koh Phi Phi -saaria samalla hyväksi koetulla poppoolla.

Koh Phi Phillä ei ole ainuttakaan autoa, vaan paikalliset kulkevat polkupyörillä ja jotkut harvat mopoilla. Kyseisen saaren kaikki rakennuksethan pyyhkäisi aikoinaan tsunami, joten entinen kalastajakylä on nyt täysin turisteja varten tehty. Mutta täytyy sanoa, että saaresta hyvin pieni ala on asutettu, eikä täällä törmää loistohotelleihin vaan lähinnä bungaloweihin ja melko heikkorakenteisiin taloihin. Että ei tätä saarta mitenkään pilalle rakennettu ole.

... sivuseikkana, minne noi Vansin tossut on kadonnu? jäi varmaan Thaimaahan :(

Koska meitä oli isompi porukka reissussa, ostimme omaan käyttöömme veneen päiväksi. Kiertelimme lähisaarilla ja kävimme snorklaamassa ihanan turkoosissa meressä.

Päivän lopuksi myrsky yllätti meidät kun olimme palaamassa kohti satamaa..

Samoin yllätti moottoririkko, taisi vähän keittää.. Kuljettaja mukavasti kuluttikin meidän kaikki juomavedet moottorin jäähdyttelyyn.

Loma Phi Phi -saarilla oli mahtava! Paras saariloma Thaimaassa.. Eräs ilta pelasimme neljän suoraa baarimikkoa vastaan ja minähän en siinä pelissä häviä.. Joimme siis koko illan ilmaiseksi. Shotteja.

Saaren poliisin mopo. Eniten mua huvitti nuo luodinreikä-tarrat.

Etelän loman jälkeen opiskelimme hieman Bangkokissa, kunnes oli mielessä jo seuraavat reissut. Lähdin valloittaman Koh Changin saarta uudestaan. Saari toi itsestään taas uusia puolia esiin, sillä asuimme hieman huonommassa hotellissa kuin äidin ja Marjan kanssa, ja lisäksi vuokrasimme käyttöömme auton..

 Diesel oli saarella kallista.. ja auto kulutti aika paljon.

 Kävimme melomassa mangrove-metsien välissä puikkelehtivassa joessa..

 

Koh Changin loma ei sujunut kommelluksitta. Koin erinäisiä ongelmia bungalowieni kanssa.. ensimmäisessä en saanut ulko-ovea suljetuksi ja seinässä oli ammottava reikä, toisessa torakat viihtyivät paremmin kuin minä.. Lisäksi kaverimme kukkaro varastettiin, eikä kaatosateet piristäneet tunnelmaa. Auton takalavalla matkustaminen oli kuitenkin hauskaa, samoin kuin matkaseura! <3

Viimeisenä vaihtoajan ulkomaanmatkanamme kävimme Laosissa. Suuntasimme yöbussilla Bangkokista Laosin rajalle, josta jatkoimme kaupunkiin nimeltä Pakse. Mekong-joen rannalla olevasta kaupungista oli hyvin vaikea saada minkäänlaista otetta.. Kaupunki oli melko pieni, maaseutumainen, mutta kuitenkin ihmiset (kauppiaat, myyjät..) käyttäytyivät mielestäni melko aggressiivisesti niitä harvija kaupunkiin eksyneitä reppureissaajia kohtaan. Kaupungissa aisti vielä merkkejä siitä, että Laos on aikoinaan ollut Ranskan siirtomaa. Ranskankieliset nimet ja esimerkiksi joka puolella myytävät patongit tuntuivat hassuilta keskellä Aasiaa. Yövyimme yhden yön guesthousissa, jonka jälkeen vuokrasimme koko porukalle mopot.

180 kilometrin mopoilureitti in the middle of nowhere. Eipä ollut vaikea eksyä tieltä, kun muita teitä ei ollut!

Mopot allamme ja Lonely Planetin Laos-kirja oppaanamme lähdimme pöristelemään kohti tuntematonta. Ajoin mopoa toista (!!) kertaa elämässäni, joten valitsin automaattivaihteisen mopon, mikä osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Koska olimme melko kunnianhimoisia, ajoimme 180 kilometrin pituisen lenkin kolmessa päivässä. 60 kilometriä päivässä kuoppaisilla maalaisteillä pienirenkaisella mopolla.. Not so good idea. Mutta siitä huolimatta moporeissu oli ihanan vapauttava ja rentouttava. Pysähtelimme milloin missäkin, kahviplantaaseille kiertelemään ja vesiputouksille vilvoittelemaan. En ollut aikaisemmin edes tiennyt, miten upeita vesiputouksia Laosissa on. Yöpymispaikkoja oli melko harvassa, mutta ne olivat sitäkin kotoisampia.

Meidän ensimmäinen yöpaikkamme moporetkellä.

Mopoillessa näki hyvin Laosin maaseutua ja paikallista elämää. Autoja maaseudulla ei juurikaan ollut, vaan paikalliset taittoivat matkaa mopoilla, varakkaammat maanviljelijät alkeellisilla traktoreilla. Kauppoja oli harvakseltaan ja niidenkin valikoima piti sisällään esimerkiksi viisi sipsipussia, pari pulloa pepsiä ja vettä. Paikalliset elivät ilmeisesti hyvin omavaraisesti.

Pippuriplantaasilla..

Kahviplantaasilla kahvin pavut kypsymässä auringossa.

No lähemmälle reunaa en uskalla, hui.

Laosista jäi mieleen taivaan ihanat sävyt. Päivisin taivas oli hyvin syvän sininen, joskus taivaalla purjehti täydellisen muotoisia pilviä. Iltaisin auringonlaskussa taivas oli syvän punainen, kun taas maaseudulla tähtitaivas oli uskomaton. Keskellä luontoa kaukana kaupungeista ja kylistä, tähtitaivas avautui eteen uskomattomana. Harmillista, että pimeää yötaivasta on vaikea ikuistaa kameralle.

Ensimmäistä kertaa elämässä mulla oli rahaa useita kymmeniä tuhansia.... (Laosin kipsejä)

Maaseudulta palattuamme Pakseen hyppäsimme bussiin, joka kyyditsi meidät etelä-Laosiin Mekong-joen rannalle. Jatkoimme matkaamme veneillä Mekong-joella sijaitseville Four Thousand Island -nimisille saarille. Saaret Mekong-joessa olivat hyvin erilaisia kuin Thaimaan paratiisisaaret, totta kai. Saarilla lomailu tuntui hieman Suomessa kesämökkeilyltä. Päivisin otimme polkupyörät allemme ja tutkimme Don Khon-saarta, ja illat istuimme joen rannalla olevissa ruokapaikoissa.

Kuohuava Mekong.

Paikallisten stressittömyys tarttui meihin matkailijoihinkin. En pysty sanoin kuvailemaan, miten kiireettömiä paikalliset olivat. Kertoisiko se jotakin, että vaikka olimme usein ruokapaikan ainoat asiakkaat, saimme odotella ruokaa tunnin, kaksi tuntia tai kolmekin tuntia..? Saarilla ei ilmeisesti ole paikallisilla juurikaan tekemistä, vaan paikalliset chillailee päivät ja juo illat paikallista riisiviinaa, Lao-Laoa (noudatimme itsekin tätä kaavaa). Miten hieno elämänasenne näin länsimaalaisen mielestä, mutta toki itse ainakin kaipaan aikatauluja ja tavotteita elämääni.

Keskellä alhaalla majailusaaremme Don Khan, valkoinen viiva on Laosin ja Kambodzan raja.

Vaikka Laosin perinteinen tubing on jostain syystä lopetettu (liekö liian monta kännistä turistia hukkunut), halusimme silti sitä kokeilemaan! Päivän tubing-reissu taisi maksaa parisen euroa ja se piti sisällään 1) traktorin sisäkumin 2) venematkan johonkin tuntemattomaan paikkaan joen yläjuoksua kohden. Voin kertoa, että kun venematkan jälkeen venekuski tipautti meidät joenpenkalle, olimme totally lost. Yritimme kysyä, että miten löydämme takaisin lähtöpaikalle, niin kuski sai huonolla englannillaan sanotuksi always right. Tätä neuvoa noudatimmekin ja poikkelehdimme saarien välistä aina oikealle. Joki ei siis missää nimessä kulkenut yhtenä jokena, vaan haarautui useasta kohtaan viideksikin joeksi. Saarirykelmää ei turhaan kutsuta neljäksi tuhanneksi saareksi, sillä pikkuriikkisiä saaria ja puskia joessa riitti.

Kuvassa minä ja joessa lilluva roska, "jee". Kyseessä on siis thaimaalainen M150-energiajuomapullo, maailman vahvinta energiajuomaa.. Siirappimaista litkua pienessä pullossa. Samanlaista alunperin thaimaalainen Redbullkin on ollut ja on vieläkin Thaimaassa.

Life is life!

Pysähdyimme tubingin aikana vain kerran pitämään juomataukoa, muutoin laskimme renkaille alas jokea. Hauskaksi tämän tubingin teki se, että jos olisimme kääntyneet joen väärään haaraan tai muutoin vain päätyneet kovien virtausten vietäväksi, olisimme todennäköisesti päätyneet Kambodzan puolelle, sillä saaremme sijaitsi aivan rajan tuntumassa.

Suosittelen Laosia lämmöllä (rohkeille) reppureissaajille, sillä maa ei ole VIELÄ kokenut samanlaista turistoitumista kuin Thaimaa. Ihmiset olivat maaseudulla leppoisia, eivätkä juuri välittäneet meistä kiertelevistä valkonaamoista. Meno oli rentoa ja ötököitä riitti. Eräänä yönä esimerkiksi sammakko oli päättänyt muuttaa vessaamme, minkä jälkeen käytinkin viereisen huoneen vessaa. Yöllä hyttysverkon alle tunki ties mitä torakoita, mutta ei se niin vakavaa ollut. Reittimme Bangkok - Paksé - moporetki maaseudulla - Four thousand islands - Paksé - Bangkok piti sisällään 1900 kilometriä kuoppaisilla teillä.

Laosin reissun lisäksi pyrimme viimeisen kuukauden aikana tutustumaan Bangkokiin vielä syvemmin ostoskelun parissa. Lisäksi matkasin Thaimaasta kotoisin olevan norjalaisen vaihto-oppilaan kanssa hänen entiseen kotikyläänsä. Pari yötä hänen tätinsä luona Bangkokista neljän tunnin ajomatkan päässä koilliseen sijaitsevassa kaupungissa näytti minulle, minkälainen Thaimaa on ollut ennen turistoitumista. Kaupungissa ei tainnut liikkua juurikaan muita länsimaalaisia kuin minä, sillä lapset tuijottivat minua kaduilla melko pitkään.

Vaikka emme reissussa tehneet tai nähneet mitään maailmaa mullistava, oli se kuitenkin niin kokemisen arvoinen. Sain nähdä ja kokea, minkälaista thaimaalaisten arki todella on. Oli ihana päästä nauttimaan oikeaa thaimaalaista kotiruokaa ystäväni tätien pannessa parastaan keittiön puolella. Lisäksi oli mukaa nähdä, minkälaisissa oloissa keskiluokkaiset pienessä kaupungissa asuvat thaimaalaiset elävät. Esimerkiksi talojen keittiöt eivät sijaitse sisätiloissa, vaan ruoka kokataan aina takapihoilla katoksen alle tehdyissä ulkokeittiöissä.

Samaisen ystävän kanssa käväisimme myös Pattayalla uimassa delfiinien kanssa. Norjalaisen thaimaalainen ystävä tuntee vesipuiston omistajat, joten päivän reissu oli meille vaihtareille täysin ilmainen. Kyllä kelpasi, vaikka aikamoinen turistirysä olikin kyseessä!

Pääsimme siis uimaan melko erikoisten delfiinien kanssa. Ystäväni kutsui näitä delfiineitä hymyileviksi delfiineiksi, sillä näillä veijareilla ei ole ollenkaan nokkaa. Kyseessä on siis Mekong-joessa noin 200 kilometrin alueella elävä laji (irrawaddy dolphins), joka on sopeutunut makeaan veteen. Valitettavasti laji on uhanalainen ja lähellä sukupuuttoa, sillä Mekong-joki on hyvin saastunut. Ei ihmekään, sillä eräs ilta Laosissa ruokaillessamme Mekong-joen varrella aloimme ihmettelemään, mitä joessa kelluu.. Hetken päästä kellua jo aika paljon.. roskaa. Muovia, tölkkejä ja pulloja suuret määrät. Ilmeisesti laosilaiset eivät ymmärrä vielä, mitä roskalle kuuluisi tehdä ja missäpä pienillä saarilla kaatopaikkoja saati jätteiden käsittelyä olisi. Helpompihan se on lähettää ne roskat Kambodzan puolelle. Laosissa eletään vielä agraariyhteiskunnassa, johon on kuitenkin ilmestyneet ongelmaksi erilaiset muovipussit ja muut roskat.

Vakavista asioista huolimatta kävimme polskimassa näiden iloisilta näyttävien kavereiden kanssa. Ainakin vesipuisto vaikutti siistiltä ja siltä, että delfiineistä pidettäisiin huolta.

Suosittelen kaikille Bangkokiin opiskelemaan lähtemistä! Vaikka Thaimaata pidetään turistirysänä, se ei ole sitä ellet itse niin halua (ja vietä koko aikaasi Phuketissa tai Pattayalla). Thaimaan kulttuuriin sisälle pääseminen vie aikansa ja vaatii matkailijalta kärsivällisyyttä. Koen, että vasta neljän kuukauden Thaimaassa olon jälkeen vierailtuani thaimaalaisen perheen luona ja käydessäni heidän kanssa temppelissä, tiedän, mitä thaimaalaisuus todella on.

Syksyn matkakohteet kartalla

Tulen ikävöimään vaihto-ajan kavereita, ruokaa (aiai padthai, sticky rice & mango, nuudelit, tuoreet hedelmät, nuudelikeitot, halvat sushibuffetit.. *_*), smoothieita, temppeleitä, aurinkoa, monimuotoista luontoa, thaimaalaista elämänmenoa, kulttuuria, kiireettömyyttä, halpaa matkustelua, paratiisisaaria ja jopa mopotakseja. En ikävöi likaisia lattiavessoja, ruokamyrkytyksen vaaraa, hyttysiä, huijaavia kauppamiehiä, tunkkaista kuumuutta, tungosta, torakoita, rottia, likaisuutta..

Thaimaaseen lomalle suuntaavalle haluan sanoa, että pistäydy myös Bangkokissa, jos voit! Saarilta saa aivan eri kuvan Thaimaasta kuin kaupungissa, sillä saaret ovat rakennettu turisteja varten ja turistien ehdoilla. Thairuoka saarilla maistuu myös aivan erilaiselta kuin muualla Thaimaassa ja saarillahan myydään paljon myös länsimaalaista ruokaa. Bangkokissa älä hyppää tuktukin kyytiin ja huristele eurooppalaiseen ravintolaan ja takaisin hotellin uima-altaalle. Uskaltaudu mopotaksin kyytiin tai nappaa allesi skytrain, vieraile yömarkkinoilla (train night market on paras), syö paikallisten kanssa katuravintoloissa ja shoppaile luksus-ostoskeskusten sijaan paikallisten suosimalla Platinumilla. Kannattaa muistaa sanonta maassa maan tavalla, ja popsia esimerkiksi paahdettuja heinäsirkkoja ja sammakoita katukeittiöstä (been there, done that).

Syksy oli unohtumaton ja tämän blogin kirjoittaminen oli mukava tapa säilöä muistoja. Siispä päätin perustaa uuden blogin, jotta voin jatkossakin jakaa ajatuksiani ja valokuviani muille. Tervetuloa lukemaan meanwhile by katri -blogia. :-)