Kaksi saarta ja ruokamyrkytys

Huh, tätä tekstiä kirjoittaessa on mennyt todellisesti hermot! Jostain syystä blogger temppuilee koko ajan koneellani, ja väittää, että olen kirjautunut toisessa kohteessa sivustolle. Tästä syystä en ole voinut tallentaa kirjoituksiani bloggeriin, ja tässä parisen päivää sitten lähes valmis postaus katosi selaimen kaaduttua, nice.

Viimeisen kahden viikon aikana on ehtinyt sattua yhtä sun toista. Ensinnäkin, kaksi viikkoa sitten keskiviikkona otettiin koulun jälkeen suunnaksi bussiasema, josta pöristeltiin kohti Koh Sametia. Matka Bangkokista satamaan, josta lähti lautta Koh Sametille, kesti kolme ja puoli tuntia. Edestakainen bussi- ja lauttamatka taisi kustantaa joku 15 euroa, ei paha hinta reissulta.

Bussilipun hintaan kuului matkaeväät: keksiä ja vettä.

Hutera laituri ja samea vesi koristivat satamaa.

Lauttamatkan aikana ilta alkoi jo hämärtyä, ja itse saarella olimme perillä seitsemän aikoihin. Siitä alkoikin resortin etsiminen, joka osoittautui todella työlääksi. Oltiin jo etukäteen ajateltu, että kävellään satamasta resortille, koska etäisyys oli todella lyhyt ja taksit kalliita verrattuna Bangkokin hintoihin. Hämärässä yössä huonolla kartalla ei kuitenkaan resortin löytäminen oikein onnistunut. Paikalliset puolestaan osoittelivat ihan kummallisia paikkoja kartasta ja kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan Smile Samet Housesta, josta oltiin bookattu huoneet.

Seuraamme liittyi vielä paikallinen juoppo, joka halusi kovasti auttaa meitä löytämään resortimme. No, eipä hänen auttamisesta paljon apua ollut, sillä hän kulki vaan meidän perässä. Kun edes saaren pikkuisessa "matkatoimistossa" työntekijä ei tiennyt resorttiamme, päätimme mennä internetkahvilaan nappaamaan resortin puhelinnumero ja tarkempi sijainti. Kahvilassa kuitenkin vieressä sotapeliä räiskinyt poika tiesi paikan, ja näin saatiin paremmat ohjeet perille. Ja vihdoin löydettiin kyseinen paikka.

Hotelli oli halpa, mutta hyvä. Huoneet olivat siistejä ja hintaan kuului wifi. Neljä yötä maksoi yhdeltä hengeltä 1000 bahtia eli n. 27 euroa. Yhdelle yölle tuli siis hintaa noin 7 euroa, ei paha.

Hotellihuoneen oven edestä näkyi banaaneja.

Meidän hotelli sijaitsi Koh Sametin "pääkadun" varrella lähellä rantaa. Viikonlopun pääaktiviteetti olikin rannalla makoilu. Ah, kyllähän sitä tässä onkin jo opiskeltu!

Pari heppua biitsillä.

Kolmas heppu.

Pääasiassa ranta oli hienoa hiekkaa, mutta joissain kohdissa pitkää rantaa oli tuollaisia kivikkoisempia kohtia. Merivesi oli ihanan lämmintä, melkein liiankin. Uimaan mennessä ei kokenut sitä virkistymistä, jonka Suomessa kokee.

Koh Samet oli tosi rentouttava paikka. Päivät maattiin rannalla ja illat istuskeltiin rannan ravintoloissa. Oli jotenkin niin hienoa syödä illallista aaltojen lyödessä rantahiekkaan.

Käytiin joka ilta istuskelemassa samassa rannan ravintolassa. Kyseessä oli ihana paikka, jossa istuskeltiin maassa tyynyillä, kuunneltiin livebändiä, syötiin, katseltiin merta ja mahtavaa tulishowta. Jenna innostui niin paljon tulishowsta, että lopulta nähtiin se kolmisen kertaa. Show oli joka kerta eri ja tulitaiteilijoita (aka paikallisia miehiä vaan) oli eri määrä. Ensimmäisenä, eli torstai-iltana, tulishow oli kuitenkin mahtavin, kun esiintyjiä oli varmaankin kymmenen paikkeilla.

Torstai ja perjantai maattiin rannalla, mutta lauantaina päätettiin lähteä snorklausretkelle. Retken alussa vierailtiin kahdella eri saarella snorklaamassa. Saaret oli pieniä ja kauniita, mutta kuten olimme jo aikaisemmin kuulleet, snorklauspaikat eivät ole kovinkaan hyviä Koh Sametin lähistöllä. Vesi oli melko sameaa ja näin tasan yhdenlaisia ahvenenkokoisia kaloja. En nähnyt mitään vastaavaa, mitä Egyptissä näin vuodenvaihteessa. Egyptissä näki ihan uimarannalla uidessakin erivärisiä ja -kokoisia kaloja, ja korallit oli niin värikkäitä. Koh Sametin ympäristössä tuntui siltä, kuin snorklaisi Itämeressä (no, vesi oli lämmintä).

Tää on se kallio, josta Muumipappa otti sen kuvan siihen valokuvauskilpailuun!

MERI!

Seuraavaksi pysähdyttiin kalastamaan. Retkeläiset saivat siis käsiinsä tyhjän muovipullon, jonka ympärille oli kääritty melko paksua siimaa sekä koukku. Päinvastoin kuin retki etukäteen lupasi, emme kalastelleet saaren parhaimmalla kalastuspaikalla. Kukaan ei saanut yhtäkään kalaa, tosin ei me Jennan kanssa edes yritetty. Näytti jo niin epätoivoselta.

Vähän jotain merenelävää syötiksi ja kalaan!

Kalastuksen jälkeen lähdettiin katsomaan itse kalojakin. Saavuttiin ihme kalankasvatus-akvaario-mikälie-paikalle, jossa tasapainoteltiin ohuilla lankuilla. Jännän hommasta teki se, että jos tipahti kala-altaaseen, ei sieltä ollutkaan mitään tikkaita ylös.

Tyttö pesemässä kilpikonnan, green turtlen, kilpeä patapadalla.

Aika möllikaloja.

Oli siellä pari pikkuhaitkin.

Sunnuntaiaamuna päätin vielä käydä uimassa ennen kotiin päin lähtöä. Kävellessäni rannalta kohti hotellia vastaani tuli kuitenkin ihme rummutusjoukko, joka tykkäsi paukkupapateista. Paikalliset olivat puolestaan kerääntyneet kadulle pikkuisten pöytiensä taakse polvilleen. Joukon edellä kulki mustiin pukeutunut outo äijä, joka painoi punaisesta kielestään paikallisten otsiin pisteen. Ilmeisesti kyseessä oli jotkut sunnuntain kirkonmenot. Tai turistihömpötys, toisaalta turisteja ei ihan kauheasti sunnuntaiaamuna luonnollisesti näkynyt kaduilla.

 

Hedelmät ymmärrän vielä uhrilahjana, mutta vesi- ja limsapullot, ootteko tosissanne? Itseasiassa vesipulloja näkee muillakin "uhrilahja"-pisteillä, kuten katujen varsilla olevissa pikkuisissa patsastemppeleissä. Näin suomalaisen silmään vesipullot näyttää lähinnä roskalta patsaiden rinnalla.

Kulkueen viimeisenä tuli tarzan. Lakanaan pukeutunut mies pirskotteli vesipullosta vettä paikallisten päälle ja painoi lopulta kultaisen pisteen paikallisten otsaan. Mielenkiintoista.

 

 Koko Thaimaan reissun pahin aika alkoikin Koh Sametin reissun jälkeen. Saavuimme Bangkokiin sunnuntai-iltana ja päätimme poiketa syömään johonkin. Söinkin siis katukeittiöstä kanaa, virhe. Maanantain vietinkin sitten sängyssä maaten, sillä joka kerta ylös noustessani oksensin. Jopa veden.

Tiistaina olin niin kyllästynyt oksentamiseen, että hipsin lähimpään sairaalaan, joka osoittautui ihan huipuksi paikaksi. Lääkäri puhui englantia ja totesi mun vaivaksi ruokamyrkytyksen. Siltä istumalta pääsinkin tiputukseen, jossa vietin seuraavat kuusi tuntia.

Sairaala oli melko kallis, mistä johtuen palvelukin pelasi loistavasti. Sen jälkeen kun minut laitettiin tiputukseen, mua alettiin kuskata pyörätuolilla. Hei haloo, ruokamyrkytys ei vienyt multa kävelykykyä. Sellanen hintelä poika kuskasi minut toiseen rakennukseen makoilemaan. Multa käytiin koko ajan mittailemassa kuumetta, verenpainetta ja kyselemässä haluanko syödä tai juoda jotakin. No, eipä paljon huvittanut syödä. Oksentelin vielä tiputuksen alussakin.

Tiputuksen myötä olo kuitenkin parani. Kun tiputus oli ohi, sain mukaani hirmuisen pussillisen kaikenlaisia lääkkeitä ja minut otettiin taas pyörätuolin kyytiin. Minut kuskattiin alakerran tiskille maksamaan koko hupi. Kun sitten yritin nousta pyörätuolista (kun tiski oli niin korkea), minut komennettiin heti alas istumaan. Kiva. Jouduin siis pyörätuolista käsin kurkottelemaan rahoja virkailijalle.

Parasta kuitenkin oli, että minut lykättiin pyörätuolilla sairaalan ulko-ovelle, josta lähdin kävelemään kohti kotia. Ihmeparantuminen!

Ollessani vielä ruokamyrkytyksen kourissa, lähdimme muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa kohti Koh Phanganin saarta keskiviikkona. Matkustimme Koh Phanganille ensin yöjunalla, bussilla ja vielä lautalla. Takaisin päin tulimme seuraavana maanantaina ensin lautalla ja sitten yöbussilla. Matkat maksoivat yhteensä 2100 bahtia eli reilu 50 euroa. Matka Bangkokista Koh Phanganille kesti vajaa 20 tuntia.

Yöjunan nukkumavaunussa matkustaminen oli jo itsessään kokemus. Itse nukuin alasängyssä siltä varalta, jos tulee kiire oksentamaan. Sänky osoittautui kuitenkin liian lyhyksi jaloilleni, joten nukuin koko yön ihan kippurassa. Jenna nukkui sen sijaan yläsängyssä, joka oli ihan super kapea. En olisi itse sinne varmaan mahtunut.

Odotettiin nukkumavaunulta vähän sellaista, johon on Suomessa tottunut.

Iloinen matkaaja ruokamyrkytyksesta ja lattialla pyörivistä koppakuoriaisista huolimatta.

Maisemia junan ikkunasta huonosti nukutun yön jälkeen.

Mun mukava sänkyni.

Juna saapui seitsemän jälkeen asemalle, josta melkoisen odottelun jälkeen rämäbussi otti meidät kyytiinsä ja vei satamaan. Lauttamatka Koh Phanganille kesti parisen tuntia, itse nukuin koko matkan.

Koh Phanganilta olimme varanneet bungalowin Sea Salad Resortista. Paikka osoittautui todella ihanaksi. Bungalow oli siisti ja resortin henkilökunta mukavaa. Resortin yhteydessä oleva rantakin oli hyvä.

Matkustettiin Koh Phanganille lähinnä kuuluisia Full Moon Partyja varten. Haluttiin kuitenkin kokea myös Jungle Experience -bileet, jotka ovat siis bileet keskellä viidakkoa. Kokemuksena molemmat bileet oli loistavia, ihan selvinpäinkin (kiitos antibioottien ja monien muiden lääkkeiden, joita popsin ruokamyrkytykseen).

Etäisyydet Koh Phanganilla oli pitkät ja taksit kalliita, joten arvatkaa mitä. Ajoin ekaa kertaa elämässäni skootteria! Enkä ajanut metsään, vaikka aina alamäessä toi rakkinen sammuili, tiessä oli kauheita koloja ja välillä tuli norsuja vastaan.

Huomatkaa mahtava kypärä! Just mun väri.

Itse Koh Phanganin saaren "nähtävyydet" jäi itseltä kokematta. Ruokamyrkytys ja juhliminen verotti saaren näkemistä, kun sänky houkutteli välillä liikaakin. Nähtiin kuitenkin parit eri rannat ja esimerkiksi ah niin ihania merimakkaroita löllymässä merenpohjassa.